Helmikuussa aloitettiin Pimun ja hiukan Wilmankin kanssa TOKO treenit. Ekat harkat vedettiin läpi ehkä talven kylmimmässä kelissä mutta hyvinhän tuo sujui, omat sormet vaan ei kylmää tahtoneet kestää. Pimun kanssa harjoitellaan kovin viereen tuloa ja liikkeestä seisomista (vai onko se sitten pysähtymistä...??) Lisäksi treenataan maahan menoa liikkeestä. Kotona harjoitellaan paikallaan oloa ohjeen mukaan jossa hypitään ja pompitaan yms (koiran ei siis tarkoitus hyppiä ja pomppia...vaikkakin sitäkin sattuu:)

Wilmankin kanssa harjoitellaan sivulle tuloa ja meidän pikkuisen edistymistä on ilo seurata:) Istumista yms ei kauheasti painoteta ettei näyttelyssä yrittäisi ensimmäiseksi työntää pyllyä maahan.

V-loppuna ihmettelin kun tyynyn päällä oli veritippa, ja tyttöjen juoksut menneet vuoden vaihteessa. No Wilmalla ne juoksut alkoi vasta nyt...taisi olla hämäystä se aikaisempi. Tosin jokin Wilmassa kyllä herätti kiinnostusta mätsärin aikaan kun pojat meni ihan sekaisin.

Pimu oli parturissa myös v-loppuna että olisi turkki kunnossa kun alkaa kevään näyttelyrumba. Wilman ensikoitos on parin viikon päästä Tampereella, kovin jo jännittää kuinka tulee sujumaan.